Hermoratahieronta
on kokonaisvaltaista ääreishermoston tehokuntoutusta, jolla saadaan apua moniin vaivoihin. Hermoratahierontaa suositellaan alkuun 3-5 hoitokertaa viikon välein jotta kehon hermotus lähtee käyntiin ja oma luonnollinen puolustusjärjestelmä saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin. Hermoratahieronta on fysiologiaan perustuvaa hoitoa, joka vaatii oman aikansa.

Käyntikerta
Keho lähtee puolustus kannalle ensimmäisen hieronnan aikana ja näin ollen hoidosta ei juurikaan mene perille vielä mitään. Käytannössä siis herätellään kehoa tällä kerralla. Monet tuntevat hoidon jälkeen jo pieniä muutoksia kehossaan.

Käyntikerta
Toisella kerralla keho ottaa vastaan jo osan hoidosta, hermotusta saadaan hieman toimeliaaksi sekä soluja uudistumaan. Kehon puhdistuminen kuona-aineista tehostuu.

Käyntikerta
Kolmannella kerralla keho ottaa vastaan jo koko hoidon sekä maksan entsyymikanta uudistuu. Viimeistään tällä käyntikerralla tehdään hermoratahieronta yksilöllisen kartan mukaisesti.

Käyntikerta
Yksilölliset kartat voivat ja muuttuvatkin hoidon aikana, nopeammin väistyvät vaivat antaa tilaa ottaa uusia hoitokarttoja jotka tukevat pidempiaikaisien vaivojen hoitoa.

Käyntikerta
viimeistään tämän kerran jälkeen hoito jatkuu 3-6 viikon välein yksilöllisen tarpeen mukaan. Hermoratojen kuntoutus on perusteellista ja aikaa vievää. Jatkossa voi riittää 1-2 kertaa vuodessa ylläpitohoitona.
Hieronta toteutetaan paina/pyöritä tekniikalla käyden koko keho läpi päästä varpaisiin. Hieronnan aikana voi olla kevyet vaatteet päällä tai alusvaatteilla, minulla on mukana pehmeät viltit ja jos hoidon aikana alkaa paleltamaan niin lisä viltin/peiton voi ottaa valmiiksi esille.
Hieronta sopii myös yksittäisinä kertoina rentouttavaksi hemmotteluksi itselle tai lahjaksi.
Kenelle
Hermoratahieronta
sopii kaikille, muutama poikkeus kuitenkin on. Hoitoon ei pidä tulla
jos olet raskaana, ollut/menossa juuri leikkaukseen (jälkitakastuksen
jälkeen voi aloittaa hoidot) tai sinulle on tehty elinsiirto.
Hieronta sopii hyvin myös synnytyksen käynnistämiseen kun se raskausviikkojen puolesta on mahdollista.
Paranemiskriisi
Hoidon alkuvaiheessa asiakkaalle saattaa tulla ns. paranemiskriisi eli kehon piilovaivat tulevat esille. Sen aiheuttaa kuona-aineiden tehokas poistuminen kehosta erityselinten toiminnan tehostuessa. Oireet ilmenevät ohimenevinä tuntemuksina esim. päänsärkynä, ihottumana, kipujen pahenemisena, kuumeena, ripulina jne. Nämä oireet ovat kuitenkin aina ohimeneviä ja häviävät hoidon jatkuessa. Kaikille näitä tuntemuksia ei kuitenkaan tule tai ne ovat niin lieviä, ettei henkilö niitä huomaakaan.
Lue lisää